sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsearviointia



Tämän kurssin aikana opin linkin lisäämisen tekstiin ja kaikkia muita tarpeellisia juttuja.
Onnistuin muokkaamaan blogia mieleisekseni.
Tässä vaiheessa en osaa vielä sanoa mitä olisi pitänyt tehdä toisin mutta eiköhän se arvioinnin jälkeen selviä. :)
Mieleeni heräsi ajatuksia somen käytöstä ja sen sisällöstä.
Voin käyttää blogia tulevaisuudessa omien mielipiteiden jakamiseen, koulu juttujen kirjoittamiseen ja tallentamiseen ja muiden blogien lukemiseen.



tiistai 1. joulukuuta 2015

10. Oman oppimisen dokumentointia

Olen oppinut omasta alastani tosi paljon uutta. Olin aiemmin luullut että kun tulen tällä alalle ja valmistun tästä olen vain kettiössä ja kokkailen, mutta todellisuudessa teen paljon muutakin.
Olen saanut myös paljon uusia ystäviä tämän alan valitessani. Opettajat on mukavia opiskelu on rentoa ja mukavaa. Koulu on myös siisti ja miellyttävä ulkonäöltään.

Tämän SOME kurssin aikana olen oppinut uusia asioita sosiaalisesta mediasta ja opin ajattelemaan sitä uudella tavalla ja paljon laajemmin kuin aikaisemmin.

Bloggerista en oppinut oikeastaan paljoakaan uutta koska olen kirjoittanut blogia aikoinaan niin tämä on minulle tuttua hommaa. Halusin lisätä tähän päivitykseen nyt joulukuun kunniaksi muutaman jouluisen kuvan viime joululta.


9. Media ja vaikuttaminen

Mediassa mainostetaan ja yritetään näyttää ihmisille erilaisia asioita ja tapoja mitä pitäisi tehdä tai mitkä olisivat hyväksi. Median vaikutus on mielestäni suuri koska ihmiset ovat todella paljon sosiaalisessa mediassa jossa näitä esiintyy. Medialla jokainen ihminen pystyy vaikuttamaan asioihin ja kertomaan mielipiteensä. Kaikkia medioita ei kuitenkaan pidä uskoa, koska kuka vaan voi tehdä niitä.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

11. b) Videon julkaiseminen blogissa






Videon nimi on: Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto;kokki
Tekijän YouTube kanavan nimi on: Ammattilaiseksi




Video kertoo tulevasta alastani ja siihen liittyvistä asioista.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

7. Some apuna ammatissa

  • Oppimisessa voin hyödyntää sosiaalista mediaa etsimällä tietoa ja lukemalla alaani liittyviä blogeja ja keskusteluja. 
  • Sosiaalista mediaa voin hyödyntää myös työnhaussa etsimällä netistä vapaita työ paikkoja ja seuraamalla vapautuvia työpaikkoja. Voin myös keskustella helposti työnantajien kanssa somessa.
  •  Omaan alaani liittyviä some-verkostoja on esim. esedun sivut, josta löytyy kattavasti tietoa hotelli, ravintoja ja catering-alasta. Myös erillaiset blogit kuten Kokit ja Potit ruokablogi jossa bloggaaja kertoo tekemiään ruokia.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

5. Ammatilliset tavoitteeni

Valitsin ravintola alan, koska ala kiinnostaa minua. Hain kesällä uudestaan jälkihaussa (en päässyt yhelle toiselle alalle niin täytyi hakea uudestaan) ja pääsin opiskelemaan tätä alaa. Haluaisin kouluttautua tarjoiliaksi ja myöhemmin baarimikoksi. Haluaisin olla tulevaisuudessa kahviloissa ja baareissa töissä.


3. Hyödyt ja haitat

Internetissä ja somessa on paljon hyötyjä ja haittoja. Haittoja ovat huijatuksi tuleminen, vääräntiedon lukeminen, nettikiusaaminen. Tälläisiä tilanteita välttääksesi tulee miettiä millä sivuilla pyörii ja mitä tietoja jakaa ja lukee. Hyödyt ovat ilmaiset sovellukset keskustella kavereiden kanssa, kuvien lisäämisen mahdollisuus kavereille ja kavereiden kuvien katselu.